Lukijat

sunnuntai 17. syyskuuta 2017

Sisäistä tempoilua

Mä tykkään Kokonaisesta Kaupunkilaismiehestä joka treffien jälkeen enemmän :). Nyt on kolme viikkoa tuntemista, kolmet treffit ja kuutisen päivää yhteiseloa takana ja tuntuu niin hyvältä ja luontevalta.

Välillä huomaan vähän friikkaavani kun mietin pidemmälle, esim. joulua, mutta tajuan että ei tässä ole mitään friikkaamisen aihetta. Huomaan (ja olen puhunutkin KK:lle) että mun on vaikea antautua samalla tavalla tunteiden vietäväksi kuin hän. Näköjään olen oppinut kasvattamaan vähän suojuksia, mutta ei se haittaa. Kaikki aikanaan, meidän suhde on vielä niin alkutekijöissään.

Välillä tuntuu siltä että oon kuin joku villikissa joka on suljettu ihmisen kanssa huoneeseen. Oon utelias, mutta pelokas. Välillä uskaltaudun lähemmäs haistelemaan, vähän kehräämäänkin ja sitten ihmisolento liikahtaa ja mä säntään verhoja pitkin katon rajaan. Ehkä vähän karrikoiden. Pikkuhiljaa kuitenkin kesyynnyn.

On outoa kun olen aina ollut se hoivaajatyyppi suhteissa. Nyt kuitenkin olen enemmän se hoivattava. Olen saanut kerrottua kipupisteitäni ja tullut siitä huolimatta hyväksytyksi. Olen saanut jälleen kerran kuulla miten välillä näyttäydyn kylmänä ja kovana, mutta hän näkee sen kuoren läpi ja silmistäni sen mitä oikeasti tunnen, vaikka saatan käyttäytyä tai puhua ihan toista. Mä tempoilen sisäisten juttujeni kanssa ja mies on siinä rauhassa ja kun olen lopettanut tempoilun, niin ottaa syliin ja silittää niin kauan että iho on hellänä ja pitää vaihtaa silityskohtaa. Tuo on niin sitä mitä vaille olen jäänyt koko elämäni. Ehdotonta hyväksyntää ja hellyyttä.

Olen tainnut törmätä harvinaisuuteen. Pidän kiinni ja kovaa!

Mä olen nyt jonkun tyttöystävä ja mulla on poikaystävä, tuntuu aika kivalta

4 kommenttia:

  1. Toivottavasti tämä ei kuulosta kenenkään korviin jääkautiselta tai seksistiseltä, mutta noin sen pitäisi mennäkin: mies on vakaa kuin kallio ja hoivaa ja nainen saa antautua hoivattavaksi.

    Miksiköhän nainen joutuu usein ottamaan suhteessa miehisen roolin? Hmmmm...Kyllähän sitä seisoo omilla jaloillaan ja on itsenäinen ja hoitaa kaiken, mutta mieluusti nojaisi mieheen, johon voisi nojata.

    VastaaPoista
  2. Vanhojen tapojen irtipäästäminen ei ole mitenkään helppoa, mutta kun kaverina on ihminen, joka osaa olla oikein tilanteissa, niin yhtäkkiä tajuaa, että voi hengittää vapaasti ja olla enemmän oma itsensä. Itse ainakin yllätyn (vieläkin) kun huomaan että miten pikkuhiljaa tosi vanhat ja kai alitajuntisetkin jutut alkavat tipahdella pois ohuesta panssaristani.

    <3

    VastaaPoista