Lukijat

sunnuntai 30. huhtikuuta 2017

Voi äiti

Kirjan lukeminen on vienyt mut matkalle lapsuuteeni. Koitin miettiä olisko mulla mitään hyviä muistoja lapsuudestani äidin kanssa. Piti oikeesti pinnistellä ja saldo oli seuraava:

-Pyörälenkki äidin kanssa kahden
-Silmälääkärissä Ympyrätalossa ja samalla kenkäkaupassa.

Fyysiset tarpeet lapsuudessa on tyydytetty, henkisiä ei. En ole kokenut tulleeni hyväksytyksi arvostetuksi tai rakastetuksi. Äiti teki kotona töitä, eli olisi ollut kyllä fyysisesti läsnä, mutta oli oikeastaan vain työhuoneessaan tai nukkui. Olin yli ysin oppilas peruskouluaikoina, mutta koskaan en muista siitäkään saaneeni positiivista palautetta.

Muistoja isän kanssa tekemisestä on onneksi vähän enemmän.

Meinasin pohtia että miten monella on ollut kurjempi lapsuus kuin mulla, mutta ei mun ehkä kannata alkaa vertailemaan. Tää on mun kokemus ja sillä on vaikutuksia minuun.

Mä toivon että omille lapsille jää muistoja yhdessä tekemisestä, nauramisesta yhdessä, hassuttelusta. En mä muista että oltais äidin kanssa koskaan naurettu yhdessä millekään. Muistan kyllä miten mua lyötiin imurinletkulla, hengarilla, mitä nyt sattuikaan käteen. Muistan miten tukistettiin niin että hiuksia lähti tukottain. Muistan miten äiti veti kiukuspäissään mun vaatekaapista  kaikki vaatteet alas ja jouduin  järjestämään ne uudestaan. Olinhan mä varmasti välillä kauhea lapsi, mutta silti ne keinot olisi pitänyt kai olla toiset.

Avioeroni jälkeenhän välit meni äitiin poikki muutamaksi vuodeksi. Tässä postauksessa siihen syy: http://puolinaisenero.blogspot.fi/2012/04/valit-poikki-aitiin.html  Itku tuli kun luin sen ja muistelin.

Onneksi mulla oli ihana mummo, jolta sain kyllä hyväksyntää ja läsnäoloa. Luulen että se pelasti paljon. Harmi kun mummo on jo kuollut niin en voi jutella mun lapsuudesta hänen kanssaan. Äidin kanssa en viitsi edes yrittää.

Vieläkin toivoisin että äiti ilmaisisi että on ylpeä siitä miten olen pärjännyt.

Odotan mielenkiinnolla että pääsen kirjassa siihen kohtaan, jossa kerrotaan miten tätä kaikkea lähdetään korjaamaan.

En edes halua pohtia miten tämä kaikki on vaikuttanut mun äitiyteen.





lauantai 29. huhtikuuta 2017

Tunnelukot

Mun hengissäoloa on epäilty, joten päätin ilmoitella itsestäni. Poistin edellisen postauksen harkitusti, koska päätin että "tosiseuraajat" olisivat sen jo ehtineet nähdä.

Olen tällä viikolla todennut akuutin tarpeen itseni kehittämiseen. Totesin olevani ihan tunnelukkoinen. Olen tehnyt tunnelukkotestin ensimmäisen kerran kun olin pohtimassa avioeroa vuonna 2011, viime kesänä kun olin sinkku ja nyt kun olen vähän haastavassa parisuhteessa.

Heräsin itseanalyysin tarpeeseen kun keskustelimme TKM:n kanssa puhelimessa, tai siis TKM keskusteli ja pohti ja mä haukoin paniikissa henkeäni ja itkin. Menin lukkoon, en pystynyt kuulemaan mitä mies puhui vaan kuulin vain sen, mitä aikaisempien kokemusten ja tunnelukkojeni kautta kykenin kuulemaan. En kuullut ollenkaan oikein. Se oli kyllä aika järkyttävä havainto.

Seuraavana päivänä ostin ensimmäisen e-kirjani "Tunne lukkosi - vapaudu tunteiden vallasta". Olen todennut käytökseni ja ajatusmallini olevan kuin suoraan kirjasta. En ole vielä päässyt loppuun asti, mutta olen varma että kirjasta on apua. Onpas tosi mielenkiintoista analysoida noita tuloksia.

4/2017


6/2016
2016 kesällä olin sinkku, toipumassa erosta. Mulla oli asiat tunnelukkojen suhteen paremmin kuin nyt. Osittain samat tunnelukot oli vahvoilla kuin nytkin, mutta paljon oli tunnelukottomia tai heikkoja alueita. Olen siis ilmeisestikin tasapainoisempi sinkkuna, tai tunnelukot paremminkin aktivoituvat parisuhteissa.
2011
2011 kesällä pohdin eroa ensimmäisen kerran. 2012 tammikuussa erosin. Tästä näkee selkeästi miten sekaisin olinkin. Olin ihan lukossa ja hukassa ja tiesin sen.

Tunnelukot pohjautuvat lapsuuden kokemuksiin ja tämänkin prosessin myötä tuli mieleen alakouluikäisenä tapahtunut episodi kun äiti oli ilmoittanut mulle että mun pitää pakata kassini koska muutan koulukotiin. Olin kiukutellut jostain ja rangaistukseksi mut uhattiin hylätä. Hyvin hoidettu. Ja nyt 30 vuotta myöhemmin mä pohdin että siitäkö mun hylkäämisen tunnelukko johtuu. Mitähän tunnelukkoja olen omilleni aiheuttanut...

Huhhuh, on tässä työmaata, mutta nyt kun tiedostan niin asioille on varmaan jotain tehtävissä.

Huomenna TKM:n kanssa hänen järjestämälle Tallinnan reissulle. Mulla fiilis ei ole ihan niin korkea just tällä hetkellä kuin voisi, mutta urakoinpa tänään vielä tuota kirjaa niin jospa se siitä :) (Tämän kirjoittamisen jälkeen Tallinna muuttui Tampereeksi, mutta sehän on melkein sama)

Ai niin, sain viikko sitten ensimmäiset neljä piikkiä Humiraa ja tuntuu ainakin toistaiseksi auttavan. Sivuvaikutuksiakaan ei ole tullut.

Hyvät Vaput!





torstai 27. huhtikuuta 2017

En osaa oikein kirjoittaa. Paljon on asioita päässä pyöriteltävinä, mutta ne on nyt pidettävä vaan päässä.

Vastaan muutamaan kommenttiin tässä:

Meerit: Pahoittelut, päätin

lauantai 15. huhtikuuta 2017

Manuaalibloggausta

"Taas kerran mä tein sen. Joo en todellakaan ole selvinpän. Olen yksin vuokramökillä Kustavissa kun TKM on hoivaamassa exäänsä, joka on vatsataudin kourissa. Kirjoitan lyijykynällä kirjanpitolistojen taakse jotka löysin autosta. Olin järkännyt kivan pikku lomasen kivalla pikku mökillä. TKM tuli töistään ja minä hänen kämpiltään, tavattiin puolivälissä mökkireissua. Mentiin kauppaan ja ostettiin mökkieväät, vitsailtiin että pitäisköhän jatkaa matkaa kahdella autolla jos vaikka ruvetaan tappelemaan. Kysyin että mistäs hän ajatteli riidan kehittää? Ei keksinyt. Kaupasta tullessa puhelin sanoikin plim. TKM:n exä, oksentaa, pitää mennä auttamaan. Joo, selvä, itku pyrki silmään, mutta taistelin sen pois. Enhän minä ja mökkireissu pysty kilpailemaan lasten äidin kanssa. En mitenkään, joten menin yksin mökille. Isoon mökkiin, ulkoporealtaalla. Ryystän lonkeroa perse jäässä rantakalliolla. Kaunista oli vaikkakin itketti ja oli kylmä. Pettymys oli huikean suuri. Onneksi Helmi antoi virtuaalitukea.

Kyllähän se tietty hieman pahalta tuntuu olla aina se viimeinen valinta. Useamman kerran varmistin että onhan ok, että järjestän jotain ohjelmaa. Juu juu, on ok. Tässä se taas nähtiin miten ok se oli. Totta helvetissä on ok, että mä olen täällä vuokramökissä yksin kun TKM pitelee exänsä hiuksia pöntöllä. Huonoja ajatuksia, mutta mäkin olen vain ihminen.

Taidan laittaa saunan päälle ja pulahtaa altaaseen. Kyllä mä vähän ihmettelen tätä mun tuuriani vai karmako tää vain on.

Tunnen itseni niin yksinäiseksi just nyt. Aurinko laskee, sauna lämpee, palju on lämmin. Ja mä olen yksin. Yksin. Yksin."



Yllä olevan tekstin kirjoitin viinipäissäni (jouduin hieman editoimaan) katkeran pettyneenä perseelleen menneestä romanttisesta mökkilomasta. Eihän se exäänsä hoivannut, lapsia kai vain. Ja ilmestyi kuitenkin paikalle yhdeksän aikaan. Olipahan äärimmäisen kova homma saada tsempattua itseni niin että pystyttiin viettämään jotenkin ok ilta enkä alkanut haastamaan asiasta riitaa. Tunsin itseni niin sivuutetuksi ja ylimääräiseksi TKM:n elämässä. Nämä kaikki ajatukset jäi sanomatta, koska en todellakaan halunnut enää loppuiltaa pilata sillä että oltais puhuttu asiat halki.

Mökkiloman jälkeen käytiin shoppailemassa Ikeassa ja vietettiin leffailtaa. Aamulla sitten ajo taas kotiin, lapset nappasin matkalta loppupääsiäiseksi mukaan.

Kyllä mua jäi harmittamaan ihan todella paljon tuo mökkiloma. Olis mulla sille sataselle muutakin käyttöä ollut.

Eihän tää helppoa aina ole.




torstai 13. huhtikuuta 2017

Remppaa, pyörremyrskyä ja kuulumisia

Olis ollut paljon kirjailtavaa, mutta ei ole jotenkin lähtenyt kirjoitusfiilis käyntiin. Koitetaan nyt kuitenkin.

Muutama viikko sain inspiraation maalata toinen yläkerrna huone valmiiksi. Vastahan se oli holdilla ollutkin kohta kaksi vuotta. Maalit pintaan ja Hymykuoparemppasähkömiehelle viestiä, kaikesta http://puolinaisenero.blogspot.fi/2016/10/hymykuopparemppasahkomies.html huolimatta että tarttis sähköjä ja että vieläkö tulisi? Tulihan se, niin että mä en ollut paikalla. Olisi ollut edelleenkin kiinnostunut myös muusta kuin mun sähköistä. Kun ilmoitin että olen varattu niin ääni vähän kellossa muuttui. Palveluasenne oli muuttunut ja oma-aloitteisuus myös. Hommat hoidettiin vähän sinne päin ja lasku oli kalliimpi kuin identtisen naapurihuoneen vastaava sähköistys. Mutta huone on nyt valmis.

Kuopus sinne innoissaan muuttikin heti ja siitä lähti koko viikonlopun kestänyt pyörremyrsky talossa. Esikoisen kanssa vaihdettiin järjestystä olkkarissa (huhhuh, oli kyllä painavia huonekaluja) innovatiivisesti. Porrasjakkaraa kun tarvittiin niin ei jaksettu hakea vaan kävin kontilleni lattialle ja 16-v esikoinen kiipesi mun selän päälle. Voi sitä hihityksen määrää, oli kyllä niin hauskaa :D. Olen kuulemma hullu, mutta hyvä niin :) .Sain vihdoin kakkostöilleni oman huoneen, eli olohuone on nyt olohuoneen näköinen. Jipii! Olen todella tyytyväinen viime viikonlopun ponnisteluista!

Kelalta tuli erityiskorvattavuus Humiraan, eli ensi viikolla tuikataan neljä piikkiä mun nahkaan. Kävin ne tilaamassa apteekista ja olipas hankalaa sekin. Koska olen asioinut useammassa apteekissa niin lääkekaton täyttyminen ei ollutkaan niin selkeä juttu kun olin luullut. Väläyttelivät jopa että joutuisin ensiksi itse maksamaan 3500 euron piikit ja hakemaan jälkikäteen kelalta. No, onneksi loppu hyvin, kaikki hyvin ja saan ne sillä 605 eurolla (eli täysi lääkekatto) ja saan vissiin sitten kelalta ne aimpien ostosten korvaukset haettua takaisin. Kyllä on byrokraattista ja hankalaa. Hommat etenevät siis kohtalaisen hyvin joka saralla.

Tällä hetkellä naputtelen Tavallisen Keski-ikäisen Miehen luona. Päätin tulla täksi päiväksi etätöihin ja aloittaa pääsiäinen täällä, koska miehen tulo mun luo oli niin kovin hankalaa ja olisin saanut vain yhden yön kun itse (taas) ajelemalla saan sentään kolme yötä. Paluumatkalla haen tytöt matkaan ja vietetään pääsiäisen loppu heidän kanssaan.

Tänään suunnataan lemmenlomalle yhdeksi yöksi Kustaviin. Meidän ensimmäinen "loma" :D

Hyvää pääsiäistä murut!




sunnuntai 2. huhtikuuta 2017

Teinijuttuja

Päivä jolloin eräs aikakausi loppui.

Olin juuri aprillannut siskoani sillä että mua olisi kosittu, joten olin vähän aprillifiiliksissä kun 14-v (7-luokkalainen) kuopukselta tuli snäppi. "saaks sun mielestä 14-v mennä poikakaverilleen yöks jos on ollu sen kans 3 kk". EI HELVETISSÄ SAA, VAIN KUOLLEEN RUUMIINI YLI! Tuo oli ensimmäinen reaktio, jota en toki lapselle lähettänyt. Kysyin että oliko tuo aprillia johon sain vastauksen että vissiin sunkaan mielestä ei saa mennä. Käytiin asiasta asiallista keskustelua, tai mä yritin ja teini suutahteli. Olen järkyttynyt ja tuntuu pahalta ajatus siitä että mun pieni lapsi (joka ei ilmeisesti enää ole pieni) nukkuisi jonkun pojan kanssa.

Kyseessä on ysiluokkalainen poika eivätkä koulussa edes voi olla yhdessä. Voi mun pientä. Pelkään että tulee hyväksikäytetyksi vanhemman pojan taholta, mutta minkäs teet. Luojan kiitos ollaan isänsä kanssa ilmeisesti samaa mieltä asiasta vaikkei puheväleissä ollakaan just tällä hetkellä.

Jos mä mietin että millainen olin itse 14-vuotiaana niin ihan eri tasolla. Ei mulla ollut stringejä (olikohan niitä edes keksitty?), ei poikaystävää, olin kiltti ja nössö ja hyvä koulussa. Stringeistä puheenollen, järkytyin kun pyykistä löytyi joku narukasa jotka totesin lähemmässä tarkastelussa stringeiksi. Silmät muljahti melkein päästä kun tajusin että ne on mun pienimmän lapsen alushousut. Omistani saisi kankaan puolesta noin sadat semmoiset stringit.

Kuudennella luokalla kasin oppilas on nyt seiskalla vitosen ja kutosen oppilas. Järkyttää, mutta mun keinot on vähissä. En mä tiedä mitä voin tehdä jos lapsi itse ei tajua.

Ysiluokkalaisella taasen menee ihan toisin. Vähintään ysiä pukkaa, on hyväksytty vaihto-oppilasohjelmaan ja on hakenut huippulukioon ja tulevaisuudensuunnitelmat on selvillä.

En tarkoita että koulumenestys määrittelisi mitään, mutta kyllä mua huolestuttaa ihan hemmetisti että jos seiskaluokkalainen ei petraa edes seiskan tasolle niin tulevaisuus voi olla hankala.

Mutta ei auta kuin odottaa ja toivoa parasta.