Puolinaisen elämää

Koska suorastaan kieriskelen rahassa, päätin mennä paikallisen rengasliikkeen alesta kysymään vanteita ja renkaita kesäksi. Olen siis ilmeisen optimistinen, että näen ensi kesän. Mullahan on niin leveät kesävanteet tuossa autossa etteivät ole kovin lailliset. Ja semmoisiin maksaa renkaat hunajaa. No, takas asiaan.

Vaihdoin siis muutama viikko sitten kesärenkaat talvirenkaisiin. Hyvin meni, mä onnistuin jälleen kerran omasta mielestäni loistavasti! Maanantaiaamuna lähdin töihin ja totesin renkaiden ravistavan ihan helvetisti. Mutta ei voinut mitään, töihin oli mentävä. Eikä ne koko ajan edes ravistaneet. Olen siis ajellut muutaman viikon niillä ja kärsinyt ravistuksesta.

Niin, menin siis rengasliikkeeseen, annoin rekisteriotteen ja  pyysin tarjousta autoon sopivista halvoista vanteista ja renkaista. Sain tarjouksen. Puoli tonnia, auts. Kuulemma hyvä diili. No onhan se varmaan. Emmin siinä ja voivottelin kun veronpalautuksetkin tulee vasta kuukauden kuluttua. Lupasi maksuaikaa veronpalautuksiin asti. Voi hitsi. Kovana tätinä heitin sitten (kehuskeltuani ensin toki itse vaihtamillani talvirenkailla), että kaupat tulee jos kaupan päälle saan noiden talvirenkaiden tasapainotuksen. Kaupat sitten tuli ja auto lähti samantien halliin. Asiakaspalvelusetä alkoi vääntämään mulle laskua. Nimen sanoi katsovansa rekkarista, minä siihen että mikäs nimi siinä onkaan kun on tuo nimi vaihtunut jokin aika sitten. No, oikea nimi siinä oli. Jannu onnitteli mua kovasti. Minä kiittelin yhtä vuolaasti "kiitos kiitos, ihan hyvältä tuntuu olla taas pitkästä aikaa sinkkuna". Lohdutin kyllä että ei ole ainut, joka on onnittelut.

Niin, auto pääsi siis pukille, kohta tuli reipas asentajamies toimiston puolelle toteamaan myyjälleni että renkaat on kyllä ihan tasapainossa, mutta laitettu sovitteiden päälle. Täh? Mikä helvetin sovite? Noo, pääsin katsomaan mikä se sovite on ja kuinka se lähtee irti. Juu tuskin olisin saanut itse irti. "Onneksi eivät ole ajossa lähteneet irti"  oli myös lause jonka sivukorvalla kuulin. Kiroilin naisellisesti ja lupasin ottaa opiksi. Takaisin toimiston puolelle odottelemaan. Jannu tulee uudestaan ja puhuu mun myyntimiehelle. Kaikki talvirenkaiden vanteet on paskana. Ensimmäinen ajatus oli "Kylläpäs oli kannattavaa säästää ja vaihtaa ite ne renkaat". Toinen "voi vitunvittu, tarviiks mun ostaa TOISETKIN vanteet?"

Koska muutakaan en voinut, istuin ja odotin. Mun myyntimies tuli ja totuuden nimissä kertoi että nuo vanteet saa kyllä kiinni ja jos eivät ravista niin ei mitään hätää, voin ajella niillä. HUH! Mikä ilouutinen. Jatkoin istumista ja odottamista, nolotti ja hävetti. Katselin hallin ikkunasta poikien touhuja. Muutama käveli ikkunan ohi, katsoi sisään ja nauroi. Ihan varppina nauroivat mulle. Mutta ei, maa ei nielaissut mua vaikka kuinka toivoin. Pää pystyssä ja selkä suorana niinkuin aina julkisilla paikoilla. Kokonaisena. Itselleen nauraen niinkuin aina.

Semmoista tällä kertaa. Huoh.