Lukijat

sunnuntai 21. heinäkuuta 2013

Olipahan päivä

Päivitetäänpäs tuo eilinen tupariasia loppuun.

Eli keittiökatastrofista laitoin hymykuopparemppasähkömiehelle tekstarin. Sitten soittikin Ystävä ja sanoi että emon kanssa on nyt lähdettävä kyllä jonnekin päivystykseen. Kunnallinen päivystäjä ei suostunut ottamaan vastaan, joten tilannetta kartoittamaan, jonnekin oli pakko päästä. Eläinsairaalaan Hattulaan. 2,5 tuntia suuntaansa. Hain alle vuorokauden vanhat pennut Ystävältä hoitoon siksi aikaa. Pelotti että saanko mä ne pidettyä hengissä. Pennut kylmälaukussa (pysyvät siis lämpiminä siellä) ajoin vielä kauppaan ostamaan aamupalatarpeet yövieraille. Absurdia. Kaupasta tullessani hymykuopparemppasähkömies soitti ja sanoi tulevansa katsomaan tilannetta. Tulikin melkein heti kun itse olin päässyt kotiin. Siinä mä sitten "imetin" pentuja samalla kun se tutkaili tilannetta. Tuli siihen tulokseen että katon sisällä menevä vesiputki olisi vuotanut. Ei alkanut purkamaan kattoa kun mulla ne tuparitkin alkamassa puolen tunnin päästä. Tulee ensi viikolla korjaamaan. 

Emon kasvattaja kyseli fb:ssä että miten pennut voi. Pahalla hetkellä kysyi niin multa tuli semmoinen purskahdus missä pläjäytin kaikki mun katastrofit sille. Sanoi että mun epäonnen kierre on saatava katkaistua. Epäili että mun talo pitäisi puhdistaa henkisellä tasolla. Lupasi yrittää etänä sen tehdä tänään. Otan kaiken avun kyllä vastaan mitä tarjotaan. Joo, mä luulen että suurin osa teistä ajattelee että tuo on höpöhöpöä, mutta mä alan kyllä jo uskomaan vaikka mihin jos siitä on vain apua. 

No, sitten tulikin jo kohta vieraat. Jeejee, tuparit käyntiin. Savustettiin, grillattiin, mä välillä syötin pennut, juotiin, syötin pentuja, pelattiin mölkkyä, syötin pentuja, tikanheittoa. Isi toi mulle tuparilahjaksi hevosenkengän :)


Jossain vaiheessa Ystävä soitti ja kysyi että haluanko ensin kuulla hyvät vai huonot uutiset. Sanoin että ihan sama. Huonot tuli ensin. Eläinlääkärilasku oli 825 euroa. Voi jestas mikä paukku. No, hyvät uutiset oli että sieltä oli tullutkin vielä yksi elävä tyttönen. Eläinlääkäri tosin sanoi että vaikuttaa hieman huonolta kun oli ollut siellä jumissa ja oli kakkinut sikiöpussiin ja kaikkea. No, toistaiseksi on hengissä vielä. 

Talous on ihan perseellään ja kaikki voimat myös loppu. Tänään olis jaksettava siivota vielä juhlien sotkut pois kun se remppamies tulee huomenna. Emo pentuineen pitää varmaan hakea huomenna myös tänne. En mä saa niitä varmaan pidetty edes hengissä. 




4 kommenttia:

  1. Mä uskon kaikkeen tuohon "hömppään". Nyt mä toivon ja Lujaa, että tuo puhdistus auttaa!!!

    VastaaPoista
  2. Tiedätkö, mulla on kanssa yksi kaveri joka tekee tuollaisia energiapuhdistuksia ym. juttuja ja kannattaa sun kokeilla. On niistä ollut monelle apua.

    Ihana yllätys se tyttökisu, monesti niistä rääpäleistä tulee mahtavimmat lemmikit. :)

    PS. Olen kuullut että hevosenkenkä kannattaisi asentaa seinälle toisin päin, eli etukaari alas, jolloin onni ei valu pois vaan jää kenkään. ;)

    VastaaPoista
  3. Jossain vaiheessa onni kääntyy, usko pois!

    VastaaPoista
  4. Joo, just oli tällä viikolla Neljän tähden illallinen ohjelmassa, että se hevosenkenkä pitäis olla toisin päin niin se tuo onnea :)

    VastaaPoista