Lukijat

perjantai 25. toukokuuta 2012

Muutto lähestyy, taas...

Eletään toukokuun loppuja, vuokrasopimus on toukokuun loppuun, eli tänä viikonloppuna on pakko muuttaa, vaikka valmista rempan kanssa ei ole. Eli vettä ei tule, kylppäri atomeina. Vessa saattaa olla, mutta olishan mulla ollut se puucee.

Ystävä on rakastunut. Yritti ensin "naittaa" sitä miestä mulle, onneksi en ehtinyt edes tavata, olisi ollut hienot kolmiodraaman ainekset kasassa. Ei siinä vaiheessa halunnut niin kilttiä miestä, mutta muutamassa päivässä mieli muuttui. Näinhän mä koko ajan, että se jannu oli ihan lääpällään ystävään, siksipä en sen terveisten lähettelyitä kovin vakavasti ottanutkaan. Mutta silti, jotenkin silti tuntuu pahalta tommoinen. Ihan kuin se mies muka mun olisi ollut, kuulostaa varmaan tosi tyhmältä "loukkaantua" tommoisesta. Ja vaikka hänelle niin kovasti onnea toivonkin niin pelkään, että jään nyt yksin. Ja myönnän olevani kateellinen toisen onnesta. Rumia tunteita. HYI!

Viime viikolla vein ison kuorman tavaraa, sohvan, lipaston yms. isoja juttuja. Ex lainasi taas työpaikan pakua ja oletin, että olisin saanut häneltä myös kantoapua. No, en saanut. Istuin sitten keittiönpöytäni ääressä ja itkin. Miten hitossa saan kolmannesta kerroksesta sohvat sun muut alas? Yksin? En mitenkään. Tajusin kyllä sen. No, internetin ja facebookin aikakaudella pistin epätoivoisen viestin fb-seinälleni, että muuttoauto on, mutta ei apuja. Yksi ihana paikallinen puolituttu sitten ilmoitti, että hän voi kyllä tulla jeesaamaan! Ihana ihminen! Ja taas itkin, ilosta tällä kertaa. Muuttokuorma saatiin siis valmiiksi, naiset kun pakkaa niin et edes kuormansidontaliinoja tarvita kun kuorma suunnitellaan niin hyvin :D. Sitten vaan köröttelemään, taas. Meni jo kuin vanhalta tekijältä, peruutuskin onnistui, jesh!

No, uuden talon päässä ei sitten apuja ollutkaan, ajattelin että jos remppajengi olis ollut paikalla niin olisivat jeesaanneet sohvan kanssa. No, ei sitten ollut. Ystäväkään ei voi auttaa kun selkä ei kestä. No, VITTU minen mitään apua tarvitse, ajattelin. Ja naisen raivolla sitten siirtyi sohva pakusta maahan, maasta rappusia pitkin taloon, hiki valui ja perkeleet lentelivät. Sohva otti pompun mun olkapäästä, sattui. Tai no, ei sattunut silloin, vaan sattuu nyt. Adrenaliini auttoi. Olen mustelmilla, mutta sohva on olohuoneessa. Aika voittajaolo. Mutta väsynyt, ja kipeä.

Niin, se oli siis viime viikonlopun muuttoreissu, tänä viikonloppuna sitten sängyt ja loppu pikkusälä. Ja loppusiivous. EI JAKSA ENÄÄ! Pakun saan tänään, apuja on luvattu pesukoneen kantoon onneksi, sen puolitutun saan varmaan sänkyjen kantoon. Loput meneekin omin voimin, omin vähin voimin. En tiedä miten saan pesukoneen uuden talon päässä alas pakusta yksin, luulen, että siihen edes naisen raivo ei riitä. Mutta katsotaan... Ei se maksanut kuin 40 euroa tai jotain sinne päin, jos ei muu auta niin perkele työnnän sen pakusta alas pihamaalle ja maatkoon siinä, mitä mä sillä teen kun ei mulle tule edes vettä.

Pomo kertoi olevansa huolissaan miten mä jaksan ajaa 1,5 tunnin työmatkaa ens viikosta alkaen. Oli pakko heittää, että itse olen kyllä enemmän huolissani siitä, miten jaksan ensi viikkoon asti, eli siis muuton yli. Kukaan ei tajua miten loppu olen. Muisti mulla prakaa kohta kokonaan. Onneksi sentään vielä muistan, että pitää kämppä tyhjentää. Työasiat katoaa muistista saman tien, pitää käydä välillä työkaverilta kysymässä, että mitä siitä ja siitä asiasta tulikaan sovittua. Kun en vain kertakaikkiaan muista. Enkä töissä saa edes tehtyä mitään

No, pakko jaksaa, jaksaa, jaksaa. Ei ole vaihtoehtoa. Toivottavasti en romahda jossain vaiheessa. Ei oikein Ystävästäkään ole nyt kuuntelijaa kun se on niin in love. Tai no, kuuntelishan se, mutta ei välttämättä sydämellään.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti