Lukijat

sunnuntai 24. syyskuuta 2017

Viinipullon avaaminen Puoliksen tyyliillä


 Viimeinen muisto Siitä Miehestä Joka Mut Viimeksi Jätti lähti menemään. Olin joskus aiemminkin hamunnut tuota pulloa ja repäissyt foliot pois vain huomatakseni että vastassa oli korkki. Kyseinen tilanne oli semmoinen että en enää ollut taistelukunnossa, joten jätin taistelun sillä erää. Bekaan laakson helmi otettiin kuitenkin tänään käsittelyyn. Ensimmäisenä aseena korkkiruuvi joka katkesi sisään. Menetin korkkiruuvin lisäksi myös pihdit. Muut tarpeelliset työkalut olivat ruuvimeisseli (talttapää), Makita, ruuvi, 10 mm lenkkiavain ja tiukka ja päämäärätietoinen asenne.

Kuvat kertovat enemmän kuin tuhat sanaa. On aika voittajaolo :)



 '












lauantai 23. syyskuuta 2017

Viikkoraportti

Huuuuhhuuuh kun on ollut kiireistä. Koulutusta pk-seudulla puoli viikkoa, johon yritin yhdistää treffit. Treffata piti tiistaista keskiviikkoon ennen kurssia, mutta miehelle tulikin viime hetken "tilanne". Tilanne oli hyvin ymmärrettävä, mutta koska mä suhtaudun pettymyksiin kuin pikkulapsi niin aiheutti hyvän keskustelun kuitenkin ja sain olla pettynyt ja hölmö.

Muutama liikkuva osa mun elämässä ja enemmän kuin yks kalenterimerkintä viikossa näyttää aiheuttavan sen, että mulla ei pysy enää langat käsissä. Kesken kurssipäivän esikoinen kysyi että olinkohan mahdollisesti menossa hänen vanhempainiltaansa. Jysähti päässä silleen niin kuin jysähtää kun tajuat unohtaneesi jotain tärkeetä. Kurssiin liittyvän illallisen peruutus, treffien siirto myöhempään iltaan ja langat oli taas käsissä. Vielä muutama viesti esikoisen kanssa tyyliä "mikä sun open nimi olikaan ja millä luokalla sä oot" niin olin valmis kohtaamaan koulumaailman pitkästä aikaa.

Esikoisen lukio on aivan mielettömän ihana! Opettajat tuntuvat aidosti välittävän niistä nuorista ja opetuksen laatu on hyvää. Koulun yksityisyyden kyllä huomaa. Ruokakin on kuulemma hyvää eikä perunatkaan ole kumisia. Koska keskiarvoraja oli päälle ysin niin häiriköitä ei ole vaan kaikki ovat tulleet sinne opiskelemaan.

Vanhempainillan aikana sain kehitettyä itselleni ilmeisesti jonkinnäköisen migreenityyppisen päänsäryn ja opin että burana kuivana kitusiin ei auta, koska se ei liukene. Sen illan treffit menikin siinä, että makasin pää viillellen käsivarsi silmien peittona melkein koko illan. Burana auttoi jossain vaiheessa onneksi ja pystyin jopa sitten avaamaan silmät ja puhumaankin. Ou jee. KK handlasi tilanteen kyllä hyvin ja sain sellaista läheisyyttä kuin siinä tilassa pystyi.

Viikon aikana meillä oli nelos- ja vitostreffit, en taida enää niitä jaksaa laskea kun ollaan tilanteessa, jossa ne ei oikeastaan ole varsinaisesti enää treffejä vaan elämää toisen kanssa. Vihdoin olen tilanteessa, jossa toinen tekee mun eteen vähintään saman verran kuin mitä mä teen hänen eteensä.

Pk-seudun ihmismäärä ja liikenne oli jälleen kerran yllättävä. Eilen kun pääsin vihdoin lähtemään kotiin ja autoja näkyi enää harvakseltaan niin  tuntui niin helpotukselta :D. Olin vielä suuressa älynväläyksessäni ehdottanut esikoiselle että haen sen koulusta kurssini jälkeen. Hotelli Vantaasta perjantaina klo 15 Kalasataman kautta Itäväylälle oli tämän viikon suurin virhe. Tajusin sen kyllä jo alkumatkasta. Hetki siinä meni että oltiin nokka kohti armasta Kymenlaaksoa.

Ensi viikolla on vastaavanlainen viikko. Tiistaista perjantaihin pk-seudulla, uhhuh. Tsemppiä mulle! Tajuan että mun elämä on joskus ollut tuommoista koko ajan ja tajuan että monen elämä on tälläkin hetkellä ja selviytyvät siitä ihan hyvin. Olen vain niin tottunut rauhalliseen ja pieneen elämääni :).

Ai niin, lisäjärkytyksen aiheutti kuopukseni. 14,5-vuotias LAPSI koki että tarvitsee ehkäisypillerit. Olen niin järkyttynyt etten pysty asiasta edes enempää kirjoittamaan. Ehkäisypillereitä tarvitsee siis siihen mihin ne on kehitettykin, ei esim. runsaitten kuukautisten hoitoon.

Päätän raporttini viikostani tähän ja lähden nauttimaan hiljaisuudesta syksyiseen metsään :)

sunnuntai 17. syyskuuta 2017

Case villasukka

Muistatteko vielä ne eräät villasukat? Ne jotka kudoin Kelailijaa varten ja joita Se Mies Joka Mut Viimeksi Jätti käytti? https://puolinaisenero.blogspot.fi/2016/01/villasukat-jaossa.html

Munhan piti lahjoittaa ne museoon https://puolinaisenero.blogspot.fi/2016/02/plip.html  Sain täytettyä lomakkeet, tulostettua ne, laitettua kirjekuoreen, mutta postiin asti sukat eivät koskaan päässeet. Maanneet työhuoneessa puolitoista vuotta. Kerroin sukista KK:lle ja sanoin että vaikka hänen varpaansa palelivatkin (kaupunkilainen) niin en valitettavasti voi lämmittää varpaitaan niillä sukilla. En vain uskalla. Ehdotin että pujahtaa merenneidon pyrstööni jonka sain joululahjaksi viime vuonna. Näin tapahtui ja mies selvisi paleltumitta. 

Päätin laittaa pahan karman villasukat jakoon paikalliseen fb-ryhmään. Halusin kertoa koko tarinan enkä huijata ketään. 



Tällä hetkellä lahjoitusilmoituksellani on n. 150 tykkäystä. Olen aivan äimänä. Sukat halusi sinkkunainen joka sairastaa pehmytkudosreumaa eikä pysty enää itse kutomaan. Hän kokee että hänellä ei ole menetettävää, joten uskalsi sukat ottaa ja katsoa mitä tapahtuu. Tänään kuulin että oli eilen käynyt treffeillä ja uudet treffit on tulossa, eli ehkä kirous on poistunut :). Aivan mahtavaa! Ilmoitus on poistettu ennen kuin tämä postaus on julkaistu. 

Mä rakastan mun elämää just nyt! Olen onnellinen :)

Sisäistä tempoilua

Mä tykkään Kokonaisesta Kaupunkilaismiehestä joka treffien jälkeen enemmän :). Nyt on kolme viikkoa tuntemista, kolmet treffit ja kuutisen päivää yhteiseloa takana ja tuntuu niin hyvältä ja luontevalta.

Välillä huomaan vähän friikkaavani kun mietin pidemmälle, esim. joulua, mutta tajuan että ei tässä ole mitään friikkaamisen aihetta. Huomaan (ja olen puhunutkin KK:lle) että mun on vaikea antautua samalla tavalla tunteiden vietäväksi kuin hän. Näköjään olen oppinut kasvattamaan vähän suojuksia, mutta ei se haittaa. Kaikki aikanaan, meidän suhde on vielä niin alkutekijöissään.

Välillä tuntuu siltä että oon kuin joku villikissa joka on suljettu ihmisen kanssa huoneeseen. Oon utelias, mutta pelokas. Välillä uskaltaudun lähemmäs haistelemaan, vähän kehräämäänkin ja sitten ihmisolento liikahtaa ja mä säntään verhoja pitkin katon rajaan. Ehkä vähän karrikoiden. Pikkuhiljaa kuitenkin kesyynnyn.

On outoa kun olen aina ollut se hoivaajatyyppi suhteissa. Nyt kuitenkin olen enemmän se hoivattava. Olen saanut kerrottua kipupisteitäni ja tullut siitä huolimatta hyväksytyksi. Olen saanut jälleen kerran kuulla miten välillä näyttäydyn kylmänä ja kovana, mutta hän näkee sen kuoren läpi ja silmistäni sen mitä oikeasti tunnen, vaikka saatan käyttäytyä tai puhua ihan toista. Mä tempoilen sisäisten juttujeni kanssa ja mies on siinä rauhassa ja kun olen lopettanut tempoilun, niin ottaa syliin ja silittää niin kauan että iho on hellänä ja pitää vaihtaa silityskohtaa. Tuo on niin sitä mitä vaille olen jäänyt koko elämäni. Ehdotonta hyväksyntää ja hellyyttä.

Olen tainnut törmätä harvinaisuuteen. Pidän kiinni ja kovaa!

Mä olen nyt jonkun tyttöystävä ja mulla on poikaystävä, tuntuu aika kivalta

maanantai 11. syyskuuta 2017

Lastensuojelua

Mä olen täynnä pyhää vihaa ja leijonaemon taistelutahtoa. Sain kuulla lapseltani semmoisia asioita, jotka sai mut puhisemaan raivosta ja etsimään lastensuojelun puhelinnumeron. Tiedustelin toki lasteni isältä että onko hän tosissaan sääntöjensä kanssa ja kyllähän hän oli. Pöyristyin, annoin exän kuulla kunniansa, sain täyslaidallisen takaisin ja eston hänen whatsappiinsa. En ole tietoinen millä tavoin yhteydenpito lapsiin liittyvissä asioissa jatkossa tapahtuu. En ymmärrä missä kohtaa lasten isästä on kuoriutunut sekopää.

Koska mun lapsia ei kohdella huonosti niin olin tänään yhteydessä lastensuojeluun. Asia ei ole niin vakava että siitä lastensuojeluilmoitusta tehtäisi, mutta kuitenkin semmoinen, joka kirjattiin ja josta viranomaiset ovat lasten isään yhteydessä.  Kiusantekoa tämä ei ole vaan aito huoli lapsen perustarpeiden laiminlyönnistä.

Varmaankin jonkun näköinen kosto on tulossa, luultavimmin elatusmaksun korotusyrityksen muodossa. Mitään taloudellista puutetta eivät ole koskaan kokeneet, mopoauto oli ostoslistalla kunnes torppasin moisen kuolemankapistuksen. Lasten käyttämät reitit ei vaan ole missään nimessä mopoautolle turvallisia mun mielestäni.

Lapset tietävät että voivat aina tulla tänne jos meno isällä muuttuu liian raskaaksi. Mutta eipä 14-v jolla on kaverit ja poikaystävä mielellään kyllä muuta. 16-v välttelee konflikteja, on sen luonteinen ja on sopeutunut isänsä sairaisiin sääntöihin.

Elämme hieman epävakaita ja raskaita aikoja just nyt.

Onneksi Kokonainen Kaupunkilaismies tietää mitä nainen tarvitsee kriisin hetkellä ja haluaa tulla huomenna kolmansille treffeille silittelemään mua. Yritin sanoa että voin tulla hänen luokseen, mutta päättäväisesti ilmoitti että tulee tänne. Sopiihan se :). Ihana mies.

lauantai 9. syyskuuta 2017

Menneiden kaivelua

Katsoin eilen The Notebookin ja jostain syystä se sai mut ajattelemaan Sitä Miestä Joka Mut Viimeksi Jätti. Siitä on jo yli puolitoista vuotta ja edelleen arpi tuntuu välillä kovin tuoreelta. En kuvittele notebookmaisesti että meistä tulisi vielä joskus pari, en todellakaan. En mä tiedä miksi se vielä kummittelee mielessä. Se ärsyttää mua just nyt ihan helvetisti. Eihän se mua rakastanut. Jos olisi rakastanut niin ei se olisi jättänyt.

Jotta vellominen tässä asiassa olisi täydellistä niin näin vielä untakin hänestä. Oli kiva uni ja kaikki oli hyvin. Tosin herätessä vitutti ihan megalomaanisesti se, että miksi pitää tommosia unia nähdä. Auttaiskohan joku hypnoosi tai joku tähän kun aika ei näköjään auta. Ehkä se on vain se mun The one that got away joka kummittelee loppuelämän.

Luojan kiitos satun tänäänkin olemaan selvinpäin, joska itseäni kiusatakseni avasin jopa meidän fb-keskustelun ja luin viimeiset jutut tammikuulta 2016 kun oltiin jo erottu. Kaunista ja pohdiskelevaa molemmin puolin.

Mäpäs jatkan hengittelyä tämänkin asian kohdalla niin eiköhän se siitä taas painu pois mielestä.

Nimeä mies nro neloselle on kyselty. On kauhean vaikea keksiä sopivaa. Ehkä se on tähän hätään vaikka Kokonainen Kaupunkilaismies, eli KK.




torstai 7. syyskuuta 2017

Hengittelen

Lauantain treffien jälkeen ajattelin että mies tulee maanantaina ja lähtee tiistaina samoihin aikoihin kuin mä lähden töihin. Sunnuntaina mies alkoikin puhumaan että hän voisi laittaa mulle sitten tiistaina ruokaa. Mähän vedin itseni samantien siilimäiseen paniikkipuolustukseen, koska olin luonut päässäni skenaarion joka ei ollutkaan oikea. Kuvittelin että miehellä olisi ollut vain muutama päivä vapaata, mutta olikin koko viikko. Onneksi mies tajusi pienen paniikkini ja ymmärsi sen.

Jännitin puoliksi leikilläni tiistaina että onko kämppä tyhjennetty kun tulen kotiin. No ei ollut vaan ruoka oli mua siellä odottamassa.

Meillä on tosi luontevaa ja helppoa olla yhdessä. Mies tykkää silitellä ja pussailla ja mä tykkään sitä vastaanottaa. Hiljaisuuskin on helppoa.

Huomaan miten tunnepuolella mulla hakkaa rajoitinta vastaan. Tietyt asiat saa aikaan vaistomaisen siilipuolustuksen (kiitos jollekin kommentoineelle tuosta sanasta, sopii mun suuhun hyvin :) ). Esimerkkinä tänään kysyi että voisiko hän viedä mut risteilylle Tukholmaan kuukauden päästä. Siilipuolustus, ajatus meni jotenkin näin "Omgomg, sos sos. Tekee pitkän tähtäimen suunnitelmia, se pelottaa mua". Sitten mä ajattelin että jos mä nyt vaan jatkan hengittämistä niin kaikki on ihan ok. Se on kuukauden päästä ja se on vain risteily eikä esim. meidän häät, rauhotu nainen. 

Mä pystyn kirjoittamaan miehelle näistä mun ajatuksista ja se ymmärtää että mä oon vähän keskeneräisempi kuin hän. Mun tarvii vaan tottua tähän uuteen ja ihmeelliseen tilanteeseen, jossa musta tykätään samalla tavalla kuin miten mä olen tykännyt edellisissä suhteissa miehistäni. Tykkään tuostakin miehestä kovin ja nyt kun on lähtenyt niin on kieltämättä ikävä ja haluaisin nukkua vieressä ja nyhjätä kyljessä.

Omituinen juttu tapahtui eilen illalla. Olin nukahtanut miehen syliin pää hänen olkapäällään niin että kasvot oli vastakkain. Mun tarvii AINA kääntyä pois päin nukkumiskaverista että saan unta. Mutta nyt mä olin ihan vaan pokkana siihen nukahtanut. Oli kuulemma joutunut väkivalloin kampeamaan kättään mun alta pois vaikka oon kyllä aika herkkäuninen. Nyt olen nukkunut kuin tukki kolme yötä.

Tuntuu tosi hyvältä, mutta vähän pelottavalta. Mutta mä hengittelen ja tää jatkuu vaikka mua pelottaakin vähän. Tuntuu kuitenkin hyvältä ja ihanan teiniltä kun se sanoo että se on mun ja mä sen. (Vaikka eihän kukaan toista silleen omista.)

Tästä on hyvä jatkaa :)